Lisenssi ja vakuutus

Kilpailijan ja aktiiviharrastajan lisenssit ja vakuutukset

Lähde: https://www.suunnistusliitto.fi/liitto/lisenssi/

Voimassa olevien suunnistuksen lajisääntöjen mukaan kaikkien niiden kilpailijoiden, jotka osallistuvat kansallisiin, kansainvälisiin tai SM-kilpailuihin tulee lunastaa kilpailulupa eli lisenssi. Myös ulkomaalaisten, jotka edustavat suomalaista suunnistusseuraa, on lunastettava lisenssi. Lisenssin lunastamalla suunnistaja solmii lisenssisopimuksen (julkaistu ohessa), jossa on määritelty liiton ja kilpasuunnistajan oikeudet ja velvollisuudet.

On suositeltavaa lunastaa lisenssi kaikille suunnistusseuran järjestämään alkeiskoulutukseen ja toimintaan osallistuville 14-vuotiaille ja nuoremmille. Lisenssin lisäksi voi hankkia halutessaan vakuutuksen. Lisenssin lunastaneet voivat osallistua kansalliseen kilpailutoimintaan. Kannattaa huomioida alempaa kuinka kattavasti vakuutus korvaa myös 14-vuotiaiden ja nuorempien toimintaa.

Lisenssit lunastetaan Suomisport-järjestelmän kautta.

Mikäli olet lunastanut lisenssin jo aiemmin ja sinulla on jo Suomisportin sportti-id, siirtyy tieto uudesta lisenssistä heti Suomisportista IRMAn käyttäjäprofiiliin. Huomaa, että ostoprosessissa ensin valitaan lisenssi, sitten seura ja vasta lopuksi valitaan mahdollinen vakuutus.

Lisenssin osto – Suomisport

Kuntosuunnistajan Sporttiturva-vakuutus

Lähde: https://www.suunnistusliitto.fi/harraste/kuntosuunnistajan-vakuutus/vakuutus

Kuntosuunnistajan kannattaa hankkia edullinen Kuntosuunnistajan Sporttiturva- vakuutus tapaturmien varalle, sillä vapaa-ajanvakuutukset korvaavat vaihtelevasti kuntosuunnistustapahtumissa sattuneita tapaturmia. Kuntosuunnistajan vakuutus on voimassa Suomen Suunnistusliitto ry:n kuuluvien seurojen järjestämissä kausiohjelman mukaisissa:

– Kuntosuunnistustapahtumissa (mm. iltarastit, korttelirastit)  ja näiden yhteydessä järjestettävissä Firmaliiga- tai vastaavissa kilpailuissa,
– seurojen järjestämillä suunnistuskursseilla,
– kansallisten ja aluemestaruuskilpailujen yhteydessä järjestettävissä kuntosuunnistussarjoissa (ml. rastiviikkojen kuntosuunnistussarjat),
– Jukolan ja Venlojen viestissä.

Vakuutus kattaa kaikki neljä Suomen Suunnistusliitto ry:n lajia;  suunnistus, hiihtosuunnistus, pyöräsuunnistus ja tarkkuussuunnistus. Vakuutus ei ole voimassa muissa urheilulajeissa.

Vakuutus ei ole voimassa muissa kilpailuissa kuin yllä mainituissa eikä harjoituksissa tapahtumien välillä. Vakuutuksen ottaja on Suomen Suunnistusliitto ry ja vakuutuksen antaja Pohjola Vakuutus Oy.  Lue tarkemmat vakuutusehdot  Kuntosuunnistajan vakuutus 2022 (pdf).