Ratamestarin ja valvojan lausunto

Aika monen olemme kuulleet viime vuosina toivovan pidempiä matkoja, oli kyseessä normaali kesäsuunnistus, hiihtosuunnistus tai pyöräsuunnistus.

Nyt, kun itse pääsemme vaikuttamaan asiaan pyöräsuunnistuskilpailun ratamestarina ja valvojana, niin ajatuksena on ollut tehdä ohjeaikojen mukaiset radat: erikoispitkät matkat. Ei niitä silti tarvitse pelätä. Luultavasti ja toivottavasti kaikki muutkin osallistujat ovat maalissa väsyneitä. Väsyneitä ja tyytyväisiä.

Pyöräsuunnistuskausi on hyvä lopettaa tähän fyysisesti pitkäkestoiseen huipennukseen. Vuosi sitten samalla alueella pyörivät maailman parhaat pyöräsuunnistajat ja nyt mahdollisuuden saavat kaikki muutkin.

Radat eivät ole suunnistuksellisesti erityisen vaativia, mutta muutamia herkullisia reitinvalintoja ratamestari on pystynyt loihtimaan. Hajontaa toki radoilla on, mutta toivottavasti yhteislähtöön oleellisesti kuuluva kamppailu sijoituksista jatkuu tasaväkisenä ratojen loppuun saakka.

Toivomme myös muutaman uuden lajin harrastajan löytyvän lähtöviivalta. Yhteislähtö antaa aina lisämaustetta kilpailuun normaaliin väliaikalähtöön verrattuna ja myös mahdollisuuden lajia vähemmän harrastaneille yllätyksiin, mikäli fyysinen vire on hyvä loppuun saakka.

Kilpailualue on laaja, noin 38 km2. Pisimmillä radoilla 1:20 000 mittakaava oli välttämätön, ettei tarvitse ajaa kilpailualuetta ihan puhki usealla kartanvaihtolenkillä. Vanhemmille kisailijoille ja lyhyemmille radoille on kuitenkin tarjolla ikänäöllekin selkeät 1:15 000 tai 1:12 500 mittakaavat, joten sitä ei tarvitse pelätä. Tarjolla on paljon kylä-, pelto- ja metsäautoteitä, monentasoisia polkuja, pururataa, metsäkoneuria ja sen verran käyriä, että vaikka Pohjanmaalla ollaankin, niin ihan tasaisella ei tarvitse ajaa.

Peltotiet ja pelloille merkittyt urat poislukien pelloille ei saa mennä! Kartan selvyyden vuoksi peltoja ei ole erikseen merkattu kielletyiksi, mutta kiellettyjä ne ovat.

Eri sarjojen radat kiertävät pääasiassa samansuuntaisesti, mutta alueen keskiosassa saattaa tulla myös vastakkainajoa joillakin urilla reitinvalinnoista riippuen. Katse siis myös eteenpäin ja muistakaa liikennesäännöt.

Normaalista lausunnosta poiketen nyt voi sanoa, että rasteja ei ole lähekkäin, joten jos koodi ei täsmää, niin todennäköisesti kisa ei ole mennyt ihan putkeen.

Ratamestarin vinkkinä voisi antaa, että kannattaa säästellä voimia alkumatkasta. Niillä voi olla tarvetta radan loppuosalla. Suunnistusajatus on oltava mukana alusta loppuun saakka.

20.9.2022

Tuomo Marttinen, ratavalvoja

Asko Sippola, ratamestari