Kuortaneen ensimmäisen hallisuunnistuksen tulokset

I-Mediat Areena eli Kuortaneen Urheiluopiston jalishalli toimi suunnistuspaikkana Kuortaneen ensimmäiselle hallisuunnistukselle. Olosuhteet olivat varmasti kohdillaan, ja tarjolla oli 25 rastia ja erilaisia esteitä, joista oli muodostettu kahdeksan eri tasoista ja pituista rataa. Illan aikana tehtiin 150 suunnistussuoritusta, ja paikalle oli saapunut 35 suunnistajaa, mutta enemmänkin olisi mahtunut. Harjoituksen aikana nuoret haastajat kohtasivat vanhat konkarit vaihtelevilla radoilla. Kaikille radoille löytyi nopein, mutta sitäkin tärkeämpää oli saada suunnistuselämyksiä haastavilla radoilla oman kunnan hallissa.

Kuortaneen kunnan liikuntatoimi tarjosi tapahtuman käyttöön hallitilan, ja Kuortaneen Kunnon suunnistus- ja hiihtojaosto vastasi järjestelyistä. Jaosto pyrkii järjestämään vastaavan tapahtuman uudestaan maaliskuun aikana. Keväällä järjestetään koko Etelä-Pohjanmaata koskeva avoin iltarastityyppinen sisäsuunnistuskilpailu, jonne toivotaan laajaa osallistumista. Lisäksi hallisuunnistusharjoitus pyritään tarjoamaan kaikille koululaisille kevään aikana, ja tiistaina 12.5. pidetään koululaisten sprinttisuunnistuskisat Opiston maastoissa (yksilö ja viestit).

Illan sisäsuunnistuksen radoista vastasi Esa ja Akseli Ala-Honkola, kartoista Asko Sippola ja Tuomas Mikkola sekä tulospalvelusta Tuomas Mikkola. Rakentamisessa ja purkamisessa toimi useita vapaaehtoisia. Tulokset alempana ja väliajat saatavilla myös omalla sivullaan.

Kiitos kaikille kisan järjestäjille sekä osallistujille. Palautetta sekä kehittämisideoita otetaan vastaan tulevia sisärasteja varten.

Illan päänäyttelijät toimissa. Kuvat: Tiina Kiviniemi
Esimerkkikartta radalta 5

Linkit tiedostoihin:
Tulokset, Hallisuunnistus 2.2.2020
Väliajat, Hallisuunnistus 2.2.2020

Tulokset radoittain

Rata 1, 0,2km (Läht. 29, kesk. 0, hyl. 2) 1) Tuomas Mikkola 01.25, 2) Akseli Ala-Honkola 01.29, 3) Svantte Ala-Honkola 01.32, 4) Emilia Korkonen 01.33, 5) Emilia Korkonen 01.35, 6) Svantte Ala-Honkola 01.43, 7) Niila kiviniemi 01.45, 8) Osku Puttonen 01.53, 8) Karri Stevander 01.53, 10) Juuso Haapakoski 01.54, 11) Niila Kiviniemi 01.55, 11) Piitu Kiviniemi 01.55, 13) Juuso Haapakoski 01.56, 14) Niila Kiviniemi 02.01, 15) Asko Sippola 02.03, 16) Heikki Kallioniemi 02.05, 17) Iivari Ala-Honkola 02.08, 17) Jukka Laitila 02.08, 19) Tuulia Kujanpää 02.11, 20) Juuso Haapakoski 02.41, 21) Jorma Rajasaari 03.09, 22) Elviira Kallioniemi 03.10, 23) Verneri Kallioniemi 03.30, 24) Senni Mikkola 03.48, 25) Veera Mikkola 04.24, 26) Topi, Roope Välimäki 04.43, 27) Sini Kujanpää 11.00. Hylätty: Akseli Ala-Honkola Verneri Kallioniemi

Rata 2, 0,4km (Läht. 20, kesk. 0, hyl. 1) 1) Akseli Ala-Honkola 02.44, 2) Emilia Korkonen 02.55, 3) Tuomas Mikkola 03.03, 4) Heikki Kallioniemi 03.07, 5) Osku Puttonen 03.18, 6) Jukka Laitila 03.19, 7) Asko Sippola 03.20, 8) Svantte Ala-Honkola 03.22, 9) Emilia Korkonen 03.25, 10) Elviira Kallioniemi 03.44, 11) Verneri Kallioniemi 04.22, 12) Tuulia Kujanpää 04.31, 13) Verneri Kallioniemi 04.33, 14) Senni Mikkola 04.37, 15) Elviira Kallioniemi 06.22, 16) Jorma Rajasaari 06.24, 17) Topi ja Roope Välimäki 06.32, 18) Niila Kiviniemi 07.16, 19) Sini Kujanpää 12.58. Hylätty: Piitu Kiviniemi

Rata 3, 0,3km (Läht. 18, kesk. 0, hyl. 0) 1) Akseli Ala-Honkola 01.57, 2) Svantte Ala-Honkola 02.13, 2) Emilia Korkonen 02.13, 4) Asko Sippola 02.20, 5) Osku Puttonen 02.24, 6) Verneri Kallioniemi 02.37, 7) Jukka Laitila 02.39, 8) Piitu Kiviniemi 02.49, 9) Anna Ala-Honkola 02.52, 10) Elviira Kallioniemi 03.01, 11) Juuso Haapakoski 03.06, 12) Tuulia Kujanpää 03.11, 13) Senni Mikkola 03.19, 14) Veera Mikkola 03.23, 14) Niila Kiviniemi 03.23, 16) Iivari Ala-Honkola 03.30, 17) Jorma Rajasaari 04.14, 18) Topi ja Roope Välimäki 05.03.

Rata 4, 0,6km (Läht. 15, kesk. 0, hyl. 1) 1) Jari Takanen 03.37, 2) Hannu Takanen 03.52, 3) Antti Lassila 04.00, 4) Esa Ala-Honkola 04.20, 5) Jukka Laitila 04.47, 6) Svantte Ala-Honkola 04.49, 7) Elviira Kallioniemi 05.05, 8) Senni Mikkola 05.50, 9) Veera Mikkola 05.55, 10) Anna Ala-Honkola 07.00, 11) Jorma Rajasaari 09.02, 12) Topi ja Roope Välimäki 09.47, 13) Tuulia Kujanpää 14.27, 14) Sini Kujanpää 14.30. Hylätty: Verneri Kallioniemi

Rata 5, 0,6km (Läht. 13, kesk. 0, hyl. 1) 1) Antti Lassila 04.07, 2) Jari Takanen 04.18, 3) Esa Ala-Honkola 04.41, 4) Hannu Takanen 04.44, 5) Jukka Laitila 04.54, 6) Fanni Stevander 05.17, 7) Anna Ala-Honkola 05.59, 8) Juuso Haapakoski 06.40, 9) Verneri Kallioniemi 06.43, 10) Veera Mikkola 07.55, 11) Jorma Rajasaari 08.07, 12) Topi ja Roope Välimäki 11.07. Hylätty: Elviira Kallioniemi

Rata 6, 0,6km (Läht. 11, kesk. 0, hyl. 1) 1) Jari Takanen 04.12, 2) Antti Lassila 04.24, 3) Antti Lassila 04.25, 4) Akseli Ala-Honkola 04.26, 5) Karri Stevander 04.28, 6) Hannu Takanen 04.34, 7) Maarit Kujanpää 06.23, 8) Juuso Haapakoski 06.50, 9) Niila Kiviniemi 07.01, 10) Jorma rajasaari 09.13. Hylätty: Elviira Kallioniemi

Rata 7, 0,9km (Läht. 12, kesk. 0, hyl. 2) 1) Antti Lassila 06.15, 2) Jari Takanen 07.01, 3) Asko Sippola 07.24, 4) Esa Ala-Honkola 07.45, 5) Jukka Laitila 07.56, 6) Veera Mikkola 08.34, 7) Fanni Stevander 08.50, 8) Hannu Takanen 09.08, 9) Anna Ala-Honkola 10.24, 10) Senni Mikkola 11.54. Hylätty: Akseli Ala-Honkola Karri Stevander

Rata 8, 0,7km (Läht. 13, kesk. 1, hyl. 3) 1) Jari Takanen 06.23, 2) Asko Sippola 06.35, 3) Antti Lassila 06.46, 4) Hannu Takanen 07.26, 5) Emilia Korkonen 07.33, 6) Osku Puttonen 07.34, 7) Fanni Stevander 08.20, 8) Juuso Haapakoski 11.04, 9) Iivari Ala-Honkola 11.39. Hylätty: Akseli Ala-Honkola Karri Stevander Maarit Kujanpää Keskeytti: Jorma Rajasaari

Jätä kommentti